« Takaisin kohdelistauksen

Sepänkatu 15

Joensuun puistonurkkaus on opportunistin mekka, jossa saat olla pääosin omassa rauhassa (paitsi Ilosaarirokin aikaan), kuitenkin pitäen kaikki keskustan palvelut mukavan lähellä. Win-win.

Lisää kohde toiveisiin

Loistava sijainti aktiivisesti liikkuvalle yliopisto-opiskelijalle, joka omistaa sekä Plussakortin että S-etukortin. Vain reilun 500 metrin säteellä löydät S-Marketin, K-Marketin, Joensuun pääkirjaston, yliopiston sekä useita urheiluvaihtoehtoja. Korttelin toiselta puolen, Länsikatu 18:sta löydät lähimmän ruokapaikan – pizzeria Gauden. Länsikadun toiselta puolelta löytyy Tiedepuisto co-working-tiloineen ja äänieristettyine työtiloineen, jos kaipaat sosiaalista eristäytymistä.

Valmistumisvuosi 1973/1993 (peruskorjaus). Yksiötä ja solukaksio 3-kerroksisessa talossa.

Sijainti:

Kiinteistö sijaitsee Joensuun keskustassa samalla tontilla kuin Kalastajankatu 32 ja Länsikatu 18.

Lähialueen palvelut:

Keskustan palvelut ovat lähellä ja yliopisto alle kilometrin päässä kohteesta. Kohteen läheisyydessä hyvät ulkoilumahdollisuudet, mm. lenkkeilypolut, hiihtoladut ja luistinrata. S-Market n. 400 metrin päässä.

Hissi:

Talossa ei ole hissiä, mutta Kalastajankatu 32:n hissi palvelee myös tämän talon A-porrasta.

Autopaikat:

Pihalla on 47 lämmityspistorasialla varustettua autopaikkaa. Varaa autopaikka

Varastot:

Ulkoiluvälinevarastot ovat A- ja C-portaiden yhteydessä ensimmäisessä kerroksessa. Irtaimistovarastot ovat A-ja B-portaiden yhteydessä.

Väestönsuojat:

Talossa on väestönsuoja, ks. pelastussuunnitelma.

Sauna:

Saunat ovat A-portaassa. Varaa saunavuoro

Pesula:

Pesula on B-portaassa, ks. pesulan varaus.

Ellinet:

Internet-yhteys on toteutettu Ethernet-tekniikalla. Hanki Ellinet-liittymä

TV ja radio:

Kiinteistö on liitetty kaapeliverkkoon (Elisa).

Jätteet:

Talon pihalla on jätepisteet, joissa lajitellaan poltettava- ja biojäte, paperi, muovi, kartonki, metalli ja lasi.

Energialuokka:

D kts. Energiatodistus

Menu